15. heinäkuuta 2012

Coffee House

Joskus teinivuosina Sokoksen Coffee House oli yksi kantapaikoistani. Silloin riitti, että kahvilasta sai kaakaota ja se sijaitsi keskustassa. Enää en ole kyseisessä kahvilassa käynyt vuosiin, mutta pari viikkoa sitten sinne eksyin alennusmyyntien uuvuttaman äitini kanssa, joka halusi kupin kahvia.



Pidän Coffee Housen tummasta sisustuksesta. Se luo rauhoittavaa vastapainoa tavaratalon neonvaloille ja tavaranpaljoudelle. Kahvila näyttää siistiltä, kalusteita on mitä ilmeisimmin päivitetty ja ne sopivat ympäristöönsä. Ikkunan vieressä on upottavia nojatuoleja, joissa on mukava istua. Mutta siihen ne kehut loppuvatkin.

Tulin suoraan töistä, joten nälkä vaivasi. Laktoositon leipävalikoima näytti aika surulliselta - itse asiassa mitkään leivistä eivät juuri houkuttaneet. "Ruisparila" oli säälittävä ruistasku, jossa juuri ja juuri saattoi erottaa jotain täytettä. Nappasin tarjottimelle perussämpylän kinkulla ja salaatilla (noin 4 e), ja toivoin parasta.


Kahvilassa mainostettiin myös smoothieita (3,90 e). Ne on kuitenkin tehty jo valmiiksi kylmäkaappiin eikä niitä saa laktoosittomana, joten vitriiniin ne jäivät. Koska kahvihammastakin kolotti, tiedustelin laktoositonta lattea. Laktoositonta maitoa ei (edelleenkään) saa. Niinpä join vettä.
Sämpylästä ei juuri keksi mitään hyvää sanottavaa. Kinkku oli ihan ok. Sämpylä oli kuiva ja mauton, vähän kuin pahvia olisi syönyt. Täytteissäkään ei ollut hurraamista. Olipa edes suht terveellistä. Äidin kahvikaan ei vakuuttanut, tosin croissant oli kuulemma hyvää.

Äiti muistutti mainitsemaan kahvilan naistenhuoneesta, joka on sanalla sanoen karmea: ahdas, likainen ja täynnä töhryjä. Ehkä S-ryhmältä loppuivat rahat kesken remontin.

Coffee House boikottini jatkuu edelleen.

+ Tumma siisti sisustus
+ Periaatteessa laaja valikoima
+ S-Bonusta saa, jos sitä tykkää kerätä 
- Hidas palvelu
- Sämpylä oli kuivaa ja pahaa
- Kahvikaan ei ollut hääppöistä
- Laktoositonta maitoa ei saa, hylaa kyllä
- WC:t epäsiistit ja ahtaat

S

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Herättikö teksti ajatuksia? Kysy tai kommentoi - me vastaamme!

Copyright © 2014 Ladies Who Brunch