10. maaliskuuta 2012

Bulevardin kahvisalonki

Perjantaina iloitsimme siitä, että blogiamme suositeltiin Nyt.fi:n Aamutoimi-osiossa. Sitä kautta sivuillemme on eksynyt useampikin uusi lukija, tervetuloa! :)

Näin pitkästä aikaa entistä työkaveriani, ja hetken tapaamispaikkaa pohdittuamme päädyimme Bulevardin kahvisalonkiin. Olen käynyt kahvilassa kerran aikaisemmin, muistaakseni noin vuosi sitten jouluna. Muistikuvani rajoittuu siihen, että tilasin glögiä, joka oli mielestäni hintavaa ja laimeaa. Koska kyse on kuitenkin kahvisalongista, on toki tarkastettava kahvilan varsinainen tarjonta - se kahvi!

Parmankinkkupatonki ja latte
Kahvihammasta kolotti ja laktoositonta maitoa sai tilatessa, joten valitsin hetken pähkäiltyäni perinteisen cafe latten (3,90 e). Vaikka kakkujakin olisi ollut tarjolla, tilasin tällä kertaa kahvin seuraksi parmankinkkupatongin (6,80 e). Leiväksi voi valita chiabattaa, ruisleipää tai rouhe-/siemensekoituslipää - valitsin jälkimmäisen. Samalla hinnalla olisi myös saanut pienen salaatin (iso kustantaa 9 euroa), joka näin jälkikäteen ajateltuna olisi varmaankin ollut parempi valinta. Täytteitä salaattiin saa valita kaksi, vaihtoehtoina on esimerkiksi fetaa, kirsikkatomaattia ja kanaa. Mukaan tulee aina mm. punasipulia ja vesimelonia. Puoli neljältä kuitenkin esimerkiksi savulohi oli jo loppu, takanani jonottaneen nuoren naisen harmiksi.

Ei patongissakaan mitään vikaa ollut, mutta hintaansa nähden se ei ollut kummoinen. Salaatin lisäksi patongin välistä löytyi sitä parmankinkkua ja parmesanjuustoa - ihan hyvää, mutta tällaisen tekisi kotonakin. Varsinkin, jos vertaa esimerkiksi Fratello Torrefazzionen leipään, jossa saa 6 eurolla parmankinkkua, rucolaa, pestoa ja mozzarellaa.

Kahvikaan ei suuresti vakuuttanut. Ei se pahaa ollut, mutta hieman laihaa eikä erityisen makuhermoja hivelevää. Tosin toisen shotin espressoa saisi tilata lisähintaan 70 snt, mutta jos minulta kysytään voisi se tuplashotti kuulua hintaan. Ystäväni valitsi cappucinon, joka näytti maistuvan.

Kahvila on ihan viihtyisä, ja vaikka satuimme paikalle iltapäiväruuhkan aikoihin, löysimme pöydän ilman sen suurempaa jonottamista. Pohdimme lähtiessämme molemmat, että kahvisalongin sisustuksen olisi luullut olevan jotenkin viihtyisämpi ja kotoisampi. Salonkimaisempi. Ei se ruma ole, muttei mitenkään erikoinenkaan. Jotain siitä tuntuu puuttuvan...

Ulkona kahvila mainostaa paikan päällä leivottuja kakkuja, jotka jäivät tällä kertaa testaamatta. Ehkäpä ne ovat maittavampia kuin leivät. En nyt tänne ihan heti tulisi uudestaan, mutta hyvän sijaintinsa ja monipuolisen valikoiman ansiosta saatan piipahtaa joskus toiste uudemman kerran. Parempi onni ensi kerralla?

+ Sijainti
+ Iso valikoima kaikkea, mm. paikan päällä leivottuja kakkuja
+ Laktoositonta maitoa saa tilatessa
+ Gluteenittomiakin tuotteita on ainakin mainosten perusteella tarjolla
+ Palvelu oli jonosta huolimatta ripeää
+ Sali on iso
- Kahvissa ei hurraamista
- Patonkikaan ei vakuuttanut
- Hinta-laatusuhde
- Sisustus vähän tylsä

S

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Herättikö teksti ajatuksia? Kysy tai kommentoi - me vastaamme!

Copyright © 2014 Ladies Who Brunch