6. tammikuuta 2012

Uudenmaankadun Fleuriste

Ennen lähtöäni ulkomaille päätimme vielä vaihtaa kuulumisia paljon kehutussa Fleuriste-kahvilassa, joka sijaitsee Uudenmaankadulla. Liiketila on oikeasti kukkakauppa, jonka pitäjät ovat päättäneet laajentaa bisnestä perustamalla kahvilan. Ja vähän self made -kahvila se onkin.
Odotin nauttivani kahvini kukkasien ja kasvien keskellä, mutta kahvila sijaitseekin liikkeen etuosassa ja kasvit täysin piilossa takatiloissa. Itseasiassa kahvilan kuihtunut palmu yllätti minut aivan kuusi-nolla!




Tilaa on vähän, ja sen huomaa. Musiikki on niin hiljaista, että oma puhe täyttää hetkessä koko paikan. Eli salaisuuksia tai muuta henkilökohtaista ei kannata laukoa. Sisustus on muutoin herttainen. Harmaat seinät, mukavat puiset kalusteet ja seinäkoristeet luovat kahvilaan erikoista tunnelmaa. Juuri tällaisia erikoisia paikkoja Helsinki kaipaa lisää!

Kakkuvalikoima on tarkkaan valittu. Kylmiöstä löytyy pari konditorian kakkua, macarooneja ja kukkakauppiaan itsetekemä mutakakku, johon tällä kertaa päädyimme molemmat. Hintataso on korkeahko. Mutakakkupala maksoi kuusi euroa.

Kriittisen kahvinautiskelijan makuun kahvi oli vähän heikko esitys. Baristan vietteliminä tilasimme kahvilan erikoisuudet - cafe cremet, jotka saa Stockalla viime vuonna tarjouksessa olleista kauniista teekupeista. Laktoositonta maitoa ei ole, joten herkkävatsaiset joutuvat tyytymään soijamaitoon (onko muuten soijakermaa olemassakaan?) Noh anyways, cafe creme oli sellainen hardly cappuccino.

Tälla kertaa parantamisen varaa siis jäi ja paljon. Eikä mutakakusta löytynyt hius nosta pinnoja.
Kuulumiset saatiin kuitenkin vaihdettua ja näitä kaffehetkiä, missä ikinä ne pidetäänkään, tulee ikävä! 

+ Astiasto
+ Sisustus
+ Macaroonit
- Kahvi
- Hygienia
- Huono valikoima
- Hiljainen ja jäykkä tunnelma

M

4 kommenttia:

  1. Minusta Fleuristen brunssi oli aivan ihana ja tunnelmallinen. Ehkä mulla oli vaan ihan tosi hyvä päivä, jolloin kaikki tuntui täydelliseltä. :) Valinnavaraa oli tosiaan niukasti, mutta minusta tässä paikassa laatu korvasi määrän.

    VastaaPoista
  2. Mukava arvostelu. Itsellenikin jäi kuitenkin edellisen kommentoijan tavoin hyvin positiivinen kuva omasta vierailustani Fleuristessa. Käsitin, että tämä café creme on Fleuristen versio café au laitista, eli sen kuuluukin maistua aivan erilaiselta kuin esim. capuccino. Oma café cremeni oli melko hyvä, mikä on mielestäni hyvin siihen nähden, että olen Ranskassakin juonnut useita paljon huonompia vastaavia. Astiasto on muuten nuorten suomalaisten nouseva merkki Elinno.

    VastaaPoista
  3. Miksi mainitset café crèmen ja cappuccinon samassa lauseessa, kun kyseessä on kaksi täysin eri asiaa? Jos et huomannut niin kokokin on aivan eri: crème on ainakin kaksi kertaa isompi. Mielestäni on vähän huvittavaa, jos kriittinen kahvinautiskelija luulet olevasi, muttet kykene kahvia edes juomaan niinkuin se on tarkoitettu. Kysypä Ranskassa laktoosittomia tuotteita ja nauravat sulle päin näköä tai ainakin ovat hyvin hämmentyneitä, koska ei sellaisista ole siellä kuultukaan.

    Ps. tämä ei ole tarkoitettu mollaavaksi vaan kriittiseksi palautteeksi muuten kivaan blogiisi :)

    Käsittääkseni Fleuriste on, kuten mainostaa, kahvila ja kukkakauppa. Olen kulkenut kyseisessä paikassa lähes perustamisesta lähtien ja on ilmeisesti lakisääteinen asia, että nämä ovat erillissä tiloissaan. Kuitenkin molemmat puolet on perustettu samaan aikaan. Älä tunge omia ennakkoluuloja/keksintöjä tuleviin arvosteluihisi. Aina voi kysyä kahvilanpitäjiltä faktatietoa kuten itse aina teen.

    VastaaPoista
  4. "Mielestäni on vähän huvittavaa, jos kriittinen kahvinautiskelija luulet olevasi, muttet kykene kahvia edes juomaan niinkuin se on tarkoitettu. Kysypä Ranskassa laktoosittomia tuotteita ja nauravat sulle päin näköä tai ainakin ovat hyvin hämmentyneitä, koska ei sellaisista ole siellä kuultukaan.

    Ps. tämä ei ole tarkoitettu mollaavaksi vaan kriittiseksi palautteeksi muuten kivaan blogiisi :)"

    Kritiikkiä otetaan aina vastaan, mutta sitäkin voi esittää niin monella tavalla. "Jos luulet olevasi" -tyyliset kommentit eivät ehkä ole sieltä asiallisimmasta päästä, mutta kukin tyylillään.

    Mitä laktoosittomuuteen tulee, minusta on täysin kohtuullista olettaa, että myös erikoisruokavaliot otetaan huomioon Suomessa, jossa ongelma on yleinen. Tässä suhteessa on siis mielestäni turha verrata Suomea ja Ranskaa: en minä koskaan Ranskassa tai Briteissä pyydä laktoositonta maitoa, vaan tyydyn suosiolla soijaan. Mutta me emme olekaan Ranskassa tai Briteissä, vaan Suomessa, ja arvostelemme omien kriteeriemme perusteella suomalaisia kahviloita. Kriteerit ovat kaikkien nähtävillä, ja ne voi joko ottaa huomioon tai jättää huomiotta, ihan kuinka itse parhaaksi näkee.

    Ps. Laktoosittomuus ei ole valinta. Joisin kyllä tavallista maitoa, jos voisin.

    //S

    VastaaPoista

Herättikö teksti ajatuksia? Kysy tai kommentoi - me vastaamme!

Copyright © 2014 Ladies Who Brunch